"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?"

Tommy Hellsten: Elämän lapsi

" Mitä siis on vastuun ottaminen omasta elämästä? Se on syntymistä omaksi itsekseen. Tulemista persoonaksi, joka uskaltaa näkyä ja kuulua. Persoonaksi, joka ottaa tilan. Se on heräämistä arvostamaan itseään, omia tunteitaan ja tarpeitaan.Se on vakavoitumista oman todellisen minän kohdalla. Samalla se on tietysti vakavoitumista muiden kohdalla. Kun huomaan, että minä olen persoona, jolla on omat tunteet ja tarpeet, huomaan samalla, että myös muut ovat sitä. Näin vastuun ottaminen omista tunteista ja tarpeista johtaa myös muiden kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Kun suostun kohtaamaan omat kasvukipuni, minulla on kädet niin täynnä tekemistä, että ei riitä aikaa toisten asioihin sekaantumiseen. Muut saavat elää omaa elämäänsä.

Vastuun ottaminen on erillisyyden sietämistä ja vähitellen siitä iloitsemista. Se on uskallusta käyttää omaa positiivista ja rakentavaa vihaansa oman persoonan suojana. Se ilmenee kykynä elää omaa elämäänsä ja antaa muiden elää omaansa. Se merkitsee ripustautumisesta kieltäytymistä ja myös uskallusta aidosti tarvita toisia ihmisiä, kommunikoida heidän kanssaan ja olla avoin. Vastuulliseen elämään kuuluu uskallus ottaa riskejä ja luopua omavoimaisesta elämänsä kontrolloimisesta. Se on siis kykyä uskoa ja luottaa muuhun kuin omaan itseen. Se on lopulta myös oman syyllisyytensä aitoa kohtaamista ja läpielämistä. Se on vapautumista syyllisyyteen ja sitä kautta syyllisyydestä vapautumista."

Minun Uskontunnustukseni

Minä uskon rakkauteen, ja että siihen on monta tietä. Rakkaus ilmenee monissa muodoissa, ei ole vain yhtä rakkauden ilmentymää. Yksi on kuitenkin kaikkien muiden teiden summa,kahden rakastavaisen elämän kestävä rakkaus. Kahden ihmisen, minun kohdallani miehen ja naisen välinen rakkaus.

Uskon tasapainoon ja tasa-arvoon, niin sisällä ihmisessä itsessään kuin myös hänen ihmissuhteissaan. Tasapaino ihmissuhteisiin syntyy tasapainosta yksilön itsensä sisällä.

Jos katsomme koivupuuta päivän tai tunnin ajan, emme näe sen kasvavan vaikka se todellisuudessa muuttuu ja kasvaa jokainen hetki.Kun palaamme saman puun luo kymmenen vuoden kuluttua näemme sen muuttuneen. Sama pätee ihmiseen. Ei ihmisestä tule mitä hänestä tulee sattumalta, jokaisen ihmisen luonteenpiirteisiin on syynsä.Nämä syyt löytyvät ihmisen sisimmästä ja menneisyydestä. Vain katsomalla omaan sisimpääsi ja menneisyyteesi, voit ymmärtää miksi tällähetkellä olet missä ja mikä olet.

Tämä ymmärrys johtaa tasapainoon. Meidän on tiedettävä mistä tulemme voidaksemme tietää minne olemme menossa. Elämä on jatkuvaa uudelleensyntymistä. Kuten koivupuu, mekin kasvamme ja muutumme koko elämiemme ajan. Meidän on ymmärrettävä menneisyytemme kautta nykyhetkemme, ettemme kasva väärään suuntaan.

Kuolla maailmalle, syntyä uudestaan meille itsellemme

Paulo Coelho: Portobellon noita

” On aivan eri asia heittäytyä tilanteeseen mukaan, kuin ryhtyä analysoimaan sitä viileästi. En sano mitään mutta olen varma, että hän tietää vastauksen.
’Hyvä’, Andrea jatkaa. ’Tuo kaikki oli tietämättäni minun sisimmässäni. Ja sisimmässäni oli ihminen sen naamion takana joka putosi tänään näyttämöllä. Huomasitko minussa mitään erikoista?’
’Huomasin. Säteilit aivan uudenlaista valoa.’
’Karismaa, jumalallista voimaa joka saa ilmauksensa miehissä ja naisissa. Yliluonnollista voimaa jota meidän ei tarvitse näyttää kenellekään, koska sen näkevät kaikki, jopa ne jotka eivät yleensä vaistoa asioita herkästi. Mutta tuo voima tulee esiin vasta sitten, kun olemme riisuutuneet alastomiksi, kuolleet maailmalle ja syntyneet uudestaan meille itsellemme. Eilen illalla minä kuolin. Kun astuin tänään näyttämölle ja näin, että tein juuri niin kuin olin aina halunnut tehdä, synnyin uudestaan tuhkasta.
Olen nimittäin aina yrittänyt olla se kuka olen, mutten ole kyennyt. Olen aina yrittänyt tehdä vaikutuksen toisiin ihmisiin, käydä älykkäitä keskusteluja, olla vanhemmilleni mieliksi ja käyttää samanaikaisesti kaikkia keinoja pystyäkseni tekemään sitä mitä haluan todella tehdä. Olen aina raivannut tietäni verenmaku suussa, turvautumalla kyyneliin ja tahdonvoimaan, mutta eilen tajusin valinneeni väärän tavan. Unelmani ei vaadi mitään tuollaista, vaan minun on vain antauduttava sille ja purettava hammasta, jos luulen joutuvani kärsimään, koska kärsimys on ohimenevää.’

’Miksi sinä kerrot minulle tuollaisia?’

’Anna minun puhua loppuun. Tuolla matkalla, jolla kärsimys on tuntunut olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, olen taistellut sellaisten asioiden puolesta joiden puolesta ei kannata taistella. Niin kuin esimerkiksi rakkauden. Ihminen joko rakastaa tai ei rakasta, eikä mikään mahti maailmassa saa tuota tunnetta aikaan pakkokeinoin.
Voimme olla rakastavinamme. Voimme tottua toiseen ihmiseen. Voimme elää koko elämämme ystävinä ja tovereina, perustaa perheen, rakastella ja saada orgasmin joka ilta, ja tuntea silti hirvittävää tyhjyyttä, ajatella että jotain tärkeää puuttuu. Olin oppinut kaikenlaista miehen ja naisen välisestä suhteesta ja olen yrittänyt siitä syystä taistella sellaisten asioiden puolesta, jotka eivät ole oikeastaan olleet taistelemisen arvoisia. Ja se tarkoittaa myös sinua.
Kun annoin äsken rakastellessamme kaikkeni ja näin sinun tekevän samoin, ymmärsin ettei sinun kaikkesi antaminen enää kiinnosta minua. Käyn nyt nukkumaan viereesi, mutta huomenna lähden. Teatteri on minun rituaalini, ja siellä pystyn ilmaisemaan ja kehittämään sitä mitä haluan.’
--
’Haluan kaiken. Haluan villieläimen raivon ja hellyyden. Haluan häiritä naapureita ja rauhoitella heitä. En halua sänkyyni naisia vaan miehiä, todellisia miehiä niinkuin sinä. Ei ole väliä sillä rakastavatko he minua vai käyttävätkö he minua hyväkseen, koska minun rakkauteni on suurempi.

--
’ Ja lopuksi. Juttelin Athenan kanssa ainoastaan siitä, kuinka tukahdetun energian pystyy herättämään niinkin yksinkertaisella tavalla kuin rakastelemalla tai kulkemalla kadulla ja toistamalla itsekseen: Olen tässä ja nyt.’ ”

Remaining open to love

Paulo Coelho: Like the flowing river

"There are times when we long to be able to help someone whom we love very much, but we can do nothing. Circumstances will not allow us to approach them, or the person is closed off to any gesture of solidarity and support.
Then all we are left with is love. At such times, when we can do nothing else, we can still love-without expecting any reward or change or gratitude.
If we do this, the energy of love will begin to transform the universe about us. Wherever this energy appears, it always achieves its ends. ‘Time does not transform man. Will-power does not change man. Love transforms,’ says Henry Drummond.
--
Love transforms and love cures; but, sometimes, love builds deadly traps and can end up destroying a person who had resolved to give him or herself completely. What is this complex feeling which, deep down, is the only reason we continue to live, struggle and improve?
It would be irresponsible of me to attempt to define it, because I, along with every other human being, can only feel it. Thousands of books have been written on the subject, plays have been put on, films produced, poems composed, sculptures carved out of wood or marble; and yet all any artist can convey is the idea of a feeling, not the feeling itself.
But I have learned that this feeling is present in the small things, and manifests itself in the most insignificant of our actions. It is necessary, therefore, to keep love always in mind, regardless of whether or not we take action.
Picking up the phone and saying the affectionate words we have been postponing. Opening the door to someone who needs our help. Accepting a job. Leaving a job. Taking a decision that we were putting off for later. Asking forgiveness for a mistake we made and which keeps niggling at us. Demanding a right that is ours. Opening an account at the local florist’s, which is a far more important shop than the jeweller’s. Putting music on really loud when the person you love is far away, and turning the volume down when he or she is near. Knowing when to say ‘yes’ and ‘no’, because love works with all our energies. Discovering a sport that can be played by two. Not following any recipe, not even those contained in this paragraph, because love requires creativity.
And when none of this is possible, when all that remains is loneliness, then remember this story that a reader once sent to me.
A rose dreamed day and night about bees, but no bee ever landed on her petals.
The flower, however, continued to dream. During the long nights, she imagined a heaven full of bees, which flew down to bestow fond kisses on her. By doing this, she was able to last until the next day, when she opened again to the light of the sun.
One night, the moon, who knew of the rose’s loneliness, asked: ‘Aren’t you tired of waiting?’
‘Possibly, but I have to keep trying.’
‘Why?’
‘Because if I don’t remain open, I will simply fade away.’
At times, when loneliness seems to crush all beauty, the only way to resist it is to remain open."

On love, life and relationships

Mitch Albom: Tuesdays with Morrie

” You know how I interpreted that? These were people so hungry for love that they were accepting substitutes. They were embracing material things and expecting a sort of hug back. But it never works. You can’t substitute material things for love or for gentleness or for tenderness or for a sense of comradeship.
Money is not a substitute for tenderness, and power is not a substitute for tenderness. I can tell you, as I’m sitting here dying, when you most need it, neither money nor power will give you the feeling you’re looking for, no matter how much you have of them.”

“Giving to other people is what makes me feel alive. Not my car or my house. Not what I look like in the mirror. When I give my time, when I can make someone smile after they were feeling sad, it’s as close to healthy as I ever feel.
Do the kinds of things that come from the heart. When you do, you won’t be dissatisfied, you won’t be envious, you won’t be longing for somebody else’s things. On the contrary, you’ll be overwhelmed with what comes back.”

“Still,” he said, “there are a few rules I know to be true about love and marriage: If you don’t respect the other person, you’re going to have a lot of trouble. If you don’t know how to compromise, you’re going to have a lot of trouble. If you can’t talk openly about what goes on between you, you’re going to have a lot of trouble. And if you don’t have a common set of values in life, you’re going to have a lot of trouble. Your values must be alike.
And the biggest one of those values, Mitch?”
Yes?
“Your belief in the importance of your marriage.”

“In the beginning of life when we are infants, we need others to survive, right? And at the end of life when you get like me, you need others to survive, right?” His voice dropped to a whisper. “But here’s the secret: in between, we need others as well.”

“It’s not just other people we need to forgive, Mitch” he finally whispered. “We also need to forgive ourselves.”
Ourselves?
“Yes. For all the things we didn’t do. All the things we should have done. You can’t get stuck on the regrets of what should have happened. That doesn’t help you when you get to where I am.”

“As long as we can love each other, and remember the feeling of love we had, we can die without ever really going away. All the love you created is still here. You live on – in the hearts of everyone you have touched and nurtured while you were here.
Death ends a life not a relationship.”

“There is no formula for relationships. They have to be negotiated in loving ways, with room for both parties, what they want and what they need, what they can do and what their life is like. In business people negotiate to win. They negotiate to get what they want. Maybe you’re too used to that. Love is different. Love is when you are as concerned about someone else’s situation as you are about your own.”

When you learn how to die, you learn how to live

Mitch Albom: Tuesdays with Morrie

”The truth is, Mitch,” he said, ”once you learn how to die, you learn how to live.”
I nodded.
“I’m going to say it again,” he said. “Once you learn how to die, you learn how to live.”

“Most of us all walk around as if we’re sleepwalking. We really don’t experience the world fully, because we’re half-asleep, doing things we automatically think we have to do.”
And facing death changes all of that?
“Oh, yes. You strip away all that stuff and you focus on the essentials. When you realize you are going to die, you see everything much differently.” He sighed. “Learn how to die, and you learn how to live.”

“What I’m doing now,” he continued, his eyes still closed, “ is detaching myself from the experience.”
Detaching yourself?
“Yes. Detaching myself. And this is important- not just for someone like me, who is dying, but for someone like you, who is perfectly healthy. Learn to detach.”
He opened his eyes. He exhaled.
“You know what the Buddhists say? Don’t cling to things, because everything is impermanent.”
But wait, I said. Aren’t you always talking about experiencing life? All the good emotions, all the bad ones?
“Yes.”
Well, how can you do that if you’re detached?
“Ah, you’re thinking, Mitch. But detachment doesn’t mean you don’t let the experience penetrate you. On the contrary, you let it penetrate you fully. That’s how you are able to leave it.”
I’m lost.
“Take any emotion – love for a woman, or grief for a loved one, or what I’m going through, fear and pain, from a deadly illness. If you hold back on the emotions- if you don’t allow yourself to go all the way through them- you can never get to being detached, you’re afraid of the grief. You’re afraid of the vulnerability that loving entails.
But by throwing yourself into these emotions, by allowing yourself to dive in, all the way, over your head even, you experience them fully and completely. You know what pain is. You know what love is. You know what grief is. And only then can you say, ‘All right. I have experienced that emotion. I recognize that emotion. Now I need to detach from that emotion for a moment.’
Same for loneliness: you let go, let the tears flow, feel it completely- but eventually be able to say, ‘All right, that was my moment with loneliness. I’m not afraid of feeling lonely, but now I’m going to put that loneliness aside and know that there are other emotions in the world, and I’m going to experience them all as well’.”

“It’s very simple. As you grow, you learn more. If you stayed at twenty-two, you’d always be as ignorant as you were at twenty-two. Aging is not just decay, you know. It’s growth. It’s more than the negative that you’re going to die, it’s also the positive that you understand you’re going to die, and that you live a better life because of it.”
Yes, I said, but if aging were so valuable, why do people always say, ‘Oh, if I were young again.’ You never hear people say, ‘I wish I was sixty-five.’
He smiled. “You know what that reflects? Unsatisfied lives. Unfulfilled lives. Lives that haven’t found meaning. Because if you’ve found meaning in your life, you don’t want to go back. You want to go forward. You want to see more, do more. You can’t wait until sixty-five.”

“You have to find what’s good and true and beautiful in your life as it is now. Looking back makes you competitive. And, age is not a competitive issue.
The truth is, part of me is every age. I’m a three-year-old, I’m a five-year-old, I’m a thirty-seven-year-old, I’m a fifty-year-old. I’ve been through all of them, and I know what it’s like. I delight in being a child when it’s appropriate to be a child. I delight in being a wise old man when it’s appropriate to be a wise old man. Think of all I can be! I am every age, up to my own. Do you understand?”
I nodded.
“How can I be envious of where you are- when I’ve been there myself?”

Which side wins?

Mitch Albom: Tuesdays with Morrie

” Well, for one thing, the culture we have does not make people feel good about themselves. We’re teaching the wrong things. And you have to be strong enough to say if the culture does not work, don’t buy it. Create your own. Most people can’t do it. They’re more unhappy than me – even in my current condition. I may be dying, but I am surrounded by loving, caring souls. How many people can say that?”


“Have I told you about the tension of opposites?” he says. The tension of opposites?
“Life is a series of pulls back and forth. You want to do one thing, but you are bound to do something else. Something hurts you, yet you know it shouldn’t. You take certain things for granted, even when you know you should never take anything for granted. A tension of opposites, like a pull on a rubber band. And most of us live somewhere in the middle.”
Sounds like a wrestling match, I say.
“A wrestling match.” He laughs. “Yes, you could describe life that way.”
So which side wins, I ask?
“Which side wins?” He smiles at me, the crinkled eyes, the crooked teeth.
“Love wins. Love always wins.”


“So many people walk around with a meaningless life. They seem half-asleep even when they’re busy doing things they think are important. This is because they’re chasing the wrong things. The way you get meaning into your life is to devote yourself to loving others, devote yourself to your community around you, and devote to creating something that gives you purpose and meaning.”
I knew that he was right.


“The most important thing in life is to learn how to give out love, and to let it come in.”
His voice dropped to a whisper. “Let it come in. We think we don’t deserve love, we think if we let it in we’ll become too soft. But a wise man named Levine said it right. He said, ‘Love is the only rational act’. “He repeated it carefully, pausing for effect. “Love is the only rational act.”


For a moment, I am sure she is going to thump on the floor. At the last instant, her assigned partner grabs her head and shoulders and yanks her up harshly.
“Whoa!” several students yell.
Some clap. Morrie finally smiles.
“You see,” he says to the girl, “you closed your eyes. That was the difference. Sometimes you cannot believe what you see, you have to believe what you feel. And if you are ever going to have other people trust you, you must feel that you can trust them too- even when you’re in the dark. Even when you’re falling.”