Wednesday, December 19, 2007

HEIKKOUDESTA JA VOIMASTA

Voiko heikkous olla voimaa?

Kumpi asia todellisuudessa vaatii ihmiseltä enemmän voimaa, se ettei usko tai näytä kenellekään olevansa heikko, vai se että uskaltaa sen tehdä?

Itse kenties uskon jälkimmäiseen. Ei ole vaikeaa olla hiljaa ja olla puhumatta asioista jotka vaivaavat tai suruttavat. Silloin nämä asiat vain jäävät ihmisen sisimpään tekemään tuhojaan.

Vaikeampaa, mutta loppujenlopuksi huomattavasti tyydyttävämpää on pystyä kokemaan kaikki tunteet alusta loppuun olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Antaa vihan tai surunkin virrata itsensä läpi ja tuntea se kokonaan. Antaa tunteen saada sinut polvillesi maahan ja potkia suoraan sisuskaluihin. Sen jälkeen sen voi ottaa käteensä kuin kirjan tai muun tavaran, katsoa sitä ja todeta: ” Nyt olen tämän vaikeankin asian antanut tulla itseni läpi, nyt voin siirtyä eteenpäin”, laittaa tämän jälkeen kirjan hyllyyn ja sulkea hyllyn oven.

Mielestäni on uskomatonta voimaa, Tommy Tabermannia mukaellen, antaa heikon kohtansa tulla niin heikoksi ja paljaaksi, että lopulta tuo heikko kohta muuttuu voimaksi ihmisen sisällä. Kun rakastaa, vihaa, tai on surullinen, oli olotila mikä hyvänsä, voi silti tuntea jotain. Se tekee meistä eläviä, saa tuntemaan veren virtauksen suonissa. Sen takia emme ole vain kadulla käveleviä tyhjiä kuoria. Miten ihmisestä sitten tulee tyhjä kuori? Katkeroitumalla elämään, rakkauteen ja toisiin ihmisiin. Kuin myös sillä, että jättää kokematta ja käsittelemättä vaikeatkin asiat. Ne jäävät mielen sopukoihin, ja mitä pidemmälle aika menee sitä vaikeampaa niitä on enää alkaa purkaa. Olisiko mikään kauheampaa kuin olla tyhjä kuori?

”Heikkoutesi tuhlaa joutavanpäiväisyyksiin

Juopottele, puhu tyhmiä,
naura tyhjälle

Ole kaikille ystävällinen
aivan kuin he olisivat sen ansainneet

Rohkaise niitä
joiden näet kohta sortuvan
sillä ilman itsepetosta
he olisivat hukassa jo tänään

Ole välinpitämätön ivaa ja pilkkaa kohtaan
sillä ne ovat paitsi turhanpäiväisiä
kovasti työläitä vastata

Hengitä rauhallisesti, seuraa päivän kulkua
odota aamun lintuja

Ole ahkera heikkouttasi tuhlatessasi
niin pian olet taas
täysin voimasi vallassa.”

Siinäpä meille kaikille ihmisille elämänohjetta.

Wednesday, December 12, 2007

AJATUSMALLEISTA

Luin erästä tenttiäni varten artikkelia, jossa kirjoitettiin seuraavalla tavalla:

” Logiikalla, tai oikeastaan ihmisen näkökulmalla asioista tarkoitetaan alitajuntaisia oletuksia, erttäin syvästi uskottuja ja usein täysin kyseenalaistamattomia uskomuksia. Nämä muodostavat ihmisen erilaisten asioiden järkeistämisen ja oikeuttamisen perustan hänen omassa mielessään. Erilaiset logiikat tai näkökannat ovat muutakin kuin mitä ihminen vain ajattelee tai tuntee. Ne ovat perustavanlaatuisia ja yhtenäisiä omien ajatusten organisointiperiaatteita, joita ihminen ei kyseenalaista.
Ajatusmallit, kuin linssit, joiden läpi ihminen katsoo omaa todellisuuttaan. Kuin linssit jotka kertovat meille mikä on oikeaa, kaunista, hyväksyttävää tai tavoiteltavaa.

Kun ihminen toimii jonkin logiikan perusteella, hän ottaa siihen liittyvät asiat, säännöt tai rajoitukset itsestäänselvyyksinä. Ongelmat kuin myös niiden vastaukset, nähdään oman logiikan kautta.

Voidaankin siis sanoa, että ihmiset eivät ajattele tai tunne AJATUKSIAAN tai TUNTEITAAN, he ajattelevat niiden kautta. Nämä ajatusmallit pysyvät itsepintaisesti meissä kunnes saapuu se päivä, jolloin ne paljastetaan meille, toisten ihmisten toimesta. Siihen asti ne pysyvät alitajunnoissamme, niitä ei nähdä eikä ymmärretä, ne ovat läpinäkyviä. Näin asiat vain ovat ja näin ne menevät. Tästä päästään muutosvastarinnan käsitteeseen. Päästään tilanteeseen, jolloin vastaamme tulee asioita jotka järkyttävät perusolemustamme ja käsitystämme todellisuudesta. Ihminen pelästyy, mikäli ei ymmärrä muutoksen pelon tulevan vain ja ainoastaan omista pinttyneistä ajatusmalleistaan. Hän itse aiheuttaa oman pelkonsa ja sitoo kätensä kun uskoo, ettei ole olemassa kuin vain yksi todellisuus, hänen oma todellisuutensa. Usein luovuutta kuvataankin ominaisuutena pystyä liikkumaan eri näkökantojen välillä. Jos joku tietty ajatusmalli tai toimintamalli osoittautuu toimivaksi eilen, se ei enää välttämättä ole sitä tänään. Mikäli näin käy, tulee ajatus- tai toimintamallia muuttaa.”

Artikkelia lukiessani aloin ajatella, mistä nuo linssit päähämme tulevat? Tulevatko ne itseltämme, taustoistamme, ympäröivästä yhteiskunnasta? Nykyäänhän esimerkiksi avioero prosentti on noin 50. Useiden ystävieni vanhemmat ovat eronneet, ja eräs asia mikä useiden niiden ”rikkinäisistä” perheistä tulleiden ystävieni asenteista paistaa läpi, on tietynlainen epäusko parisuhteiden kestävyyteen. Mielestäni on surullista lähteä esimerkiksi parisuhteeseen jo valmiiksi asenteella, että joskus tämä kuitenkin loppuu. Tuomitsevatko nämä ihmiset itse itsensä, joko taustojensa tai omiin päihinsä laittamilla linsseillä, jo etukäteen sydänsuruihin joita esimerkiksi avioero tuo tullessaan? Sitä edes tietämättään tai ymmärtämättään?
Toisaalta voi myös kysyä, uskovatko niin kutsutuista ”ehjistä” perheistä taustansa saaneet ihmiset naivisti kaikkien asioiden kestävän ikuisesti, ja jäävät onnettomiinkin ihmissuhteisiin vain siitä syystä, ”että ei niistä lähdetä”?

Itse en ymmärrä, miksi ihmiset lokeroivat omia ajatuksiaan, rajoittavat itseään? Miksei ihmissuhteisiin tai tulevaisuuteen yleensäkin voi lähteä ennenkaikkea AVOIMIN mielin? Ilman ennakkokäsityksiä, ja vain ajatella että: ”Tämä on minun elämäni. Se ei tule lähtökohtaisesti menemään joko täysin ilman vaikeuksia tai pelkkien vaikeuksien kautta. Teen parhaani elämäni eteen, ja katson mitä siitä seuraa.” Ymmärtävätköhän ihmiset, että heillä on vaihtoehtoja tässä elämässä? Robert Frostia lainatakseni: "Two roads diverged in a wood, and I - I took the one less travelled. And that has made all the difference."