Minä uskon rakkauteen, ja että siihen on monta tietä. Rakkaus ilmenee monissa muodoissa, ei ole vain yhtä rakkauden ilmentymää. Yksi on kuitenkin kaikkien muiden teiden summa,kahden rakastavaisen elämän kestävä rakkaus. Kahden ihmisen, minun kohdallani miehen ja naisen välinen rakkaus.
Uskon tasapainoon ja tasa-arvoon, niin sisällä ihmisessä itsessään kuin myös hänen ihmissuhteissaan. Tasapaino ihmissuhteisiin syntyy tasapainosta yksilön itsensä sisällä.
Jos katsomme koivupuuta päivän tai tunnin ajan, emme näe sen kasvavan vaikka se todellisuudessa muuttuu ja kasvaa jokainen hetki.Kun palaamme saman puun luo kymmenen vuoden kuluttua näemme sen muuttuneen. Sama pätee ihmiseen. Ei ihmisestä tule mitä hänestä tulee sattumalta, jokaisen ihmisen luonteenpiirteisiin on syynsä.Nämä syyt löytyvät ihmisen sisimmästä ja menneisyydestä. Vain katsomalla omaan sisimpääsi ja menneisyyteesi, voit ymmärtää miksi tällähetkellä olet missä ja mikä olet.
Tämä ymmärrys johtaa tasapainoon. Meidän on tiedettävä mistä tulemme voidaksemme tietää minne olemme menossa. Elämä on jatkuvaa uudelleensyntymistä. Kuten koivupuu, mekin kasvamme ja muutumme koko elämiemme ajan. Meidän on ymmärrettävä menneisyytemme kautta nykyhetkemme, ettemme kasva väärään suuntaan.
Monday, June 30, 2008
Tuesday, June 17, 2008
Kuolla maailmalle, syntyä uudestaan meille itsellemme
Paulo Coelho: Portobellon noita
” On aivan eri asia heittäytyä tilanteeseen mukaan, kuin ryhtyä analysoimaan sitä viileästi. En sano mitään mutta olen varma, että hän tietää vastauksen.
’Hyvä’, Andrea jatkaa. ’Tuo kaikki oli tietämättäni minun sisimmässäni. Ja sisimmässäni oli ihminen sen naamion takana joka putosi tänään näyttämöllä. Huomasitko minussa mitään erikoista?’
’Huomasin. Säteilit aivan uudenlaista valoa.’
’Karismaa, jumalallista voimaa joka saa ilmauksensa miehissä ja naisissa. Yliluonnollista voimaa jota meidän ei tarvitse näyttää kenellekään, koska sen näkevät kaikki, jopa ne jotka eivät yleensä vaistoa asioita herkästi. Mutta tuo voima tulee esiin vasta sitten, kun olemme riisuutuneet alastomiksi, kuolleet maailmalle ja syntyneet uudestaan meille itsellemme. Eilen illalla minä kuolin. Kun astuin tänään näyttämölle ja näin, että tein juuri niin kuin olin aina halunnut tehdä, synnyin uudestaan tuhkasta.
Olen nimittäin aina yrittänyt olla se kuka olen, mutten ole kyennyt. Olen aina yrittänyt tehdä vaikutuksen toisiin ihmisiin, käydä älykkäitä keskusteluja, olla vanhemmilleni mieliksi ja käyttää samanaikaisesti kaikkia keinoja pystyäkseni tekemään sitä mitä haluan todella tehdä. Olen aina raivannut tietäni verenmaku suussa, turvautumalla kyyneliin ja tahdonvoimaan, mutta eilen tajusin valinneeni väärän tavan. Unelmani ei vaadi mitään tuollaista, vaan minun on vain antauduttava sille ja purettava hammasta, jos luulen joutuvani kärsimään, koska kärsimys on ohimenevää.’
’Miksi sinä kerrot minulle tuollaisia?’
’Anna minun puhua loppuun. Tuolla matkalla, jolla kärsimys on tuntunut olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, olen taistellut sellaisten asioiden puolesta joiden puolesta ei kannata taistella. Niin kuin esimerkiksi rakkauden. Ihminen joko rakastaa tai ei rakasta, eikä mikään mahti maailmassa saa tuota tunnetta aikaan pakkokeinoin.
Voimme olla rakastavinamme. Voimme tottua toiseen ihmiseen. Voimme elää koko elämämme ystävinä ja tovereina, perustaa perheen, rakastella ja saada orgasmin joka ilta, ja tuntea silti hirvittävää tyhjyyttä, ajatella että jotain tärkeää puuttuu. Olin oppinut kaikenlaista miehen ja naisen välisestä suhteesta ja olen yrittänyt siitä syystä taistella sellaisten asioiden puolesta, jotka eivät ole oikeastaan olleet taistelemisen arvoisia. Ja se tarkoittaa myös sinua.
Kun annoin äsken rakastellessamme kaikkeni ja näin sinun tekevän samoin, ymmärsin ettei sinun kaikkesi antaminen enää kiinnosta minua. Käyn nyt nukkumaan viereesi, mutta huomenna lähden. Teatteri on minun rituaalini, ja siellä pystyn ilmaisemaan ja kehittämään sitä mitä haluan.’
--
’Haluan kaiken. Haluan villieläimen raivon ja hellyyden. Haluan häiritä naapureita ja rauhoitella heitä. En halua sänkyyni naisia vaan miehiä, todellisia miehiä niinkuin sinä. Ei ole väliä sillä rakastavatko he minua vai käyttävätkö he minua hyväkseen, koska minun rakkauteni on suurempi.
--
’ Ja lopuksi. Juttelin Athenan kanssa ainoastaan siitä, kuinka tukahdetun energian pystyy herättämään niinkin yksinkertaisella tavalla kuin rakastelemalla tai kulkemalla kadulla ja toistamalla itsekseen: Olen tässä ja nyt.’ ”
” On aivan eri asia heittäytyä tilanteeseen mukaan, kuin ryhtyä analysoimaan sitä viileästi. En sano mitään mutta olen varma, että hän tietää vastauksen.
’Hyvä’, Andrea jatkaa. ’Tuo kaikki oli tietämättäni minun sisimmässäni. Ja sisimmässäni oli ihminen sen naamion takana joka putosi tänään näyttämöllä. Huomasitko minussa mitään erikoista?’
’Huomasin. Säteilit aivan uudenlaista valoa.’
’Karismaa, jumalallista voimaa joka saa ilmauksensa miehissä ja naisissa. Yliluonnollista voimaa jota meidän ei tarvitse näyttää kenellekään, koska sen näkevät kaikki, jopa ne jotka eivät yleensä vaistoa asioita herkästi. Mutta tuo voima tulee esiin vasta sitten, kun olemme riisuutuneet alastomiksi, kuolleet maailmalle ja syntyneet uudestaan meille itsellemme. Eilen illalla minä kuolin. Kun astuin tänään näyttämölle ja näin, että tein juuri niin kuin olin aina halunnut tehdä, synnyin uudestaan tuhkasta.
Olen nimittäin aina yrittänyt olla se kuka olen, mutten ole kyennyt. Olen aina yrittänyt tehdä vaikutuksen toisiin ihmisiin, käydä älykkäitä keskusteluja, olla vanhemmilleni mieliksi ja käyttää samanaikaisesti kaikkia keinoja pystyäkseni tekemään sitä mitä haluan todella tehdä. Olen aina raivannut tietäni verenmaku suussa, turvautumalla kyyneliin ja tahdonvoimaan, mutta eilen tajusin valinneeni väärän tavan. Unelmani ei vaadi mitään tuollaista, vaan minun on vain antauduttava sille ja purettava hammasta, jos luulen joutuvani kärsimään, koska kärsimys on ohimenevää.’
’Miksi sinä kerrot minulle tuollaisia?’
’Anna minun puhua loppuun. Tuolla matkalla, jolla kärsimys on tuntunut olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, olen taistellut sellaisten asioiden puolesta joiden puolesta ei kannata taistella. Niin kuin esimerkiksi rakkauden. Ihminen joko rakastaa tai ei rakasta, eikä mikään mahti maailmassa saa tuota tunnetta aikaan pakkokeinoin.
Voimme olla rakastavinamme. Voimme tottua toiseen ihmiseen. Voimme elää koko elämämme ystävinä ja tovereina, perustaa perheen, rakastella ja saada orgasmin joka ilta, ja tuntea silti hirvittävää tyhjyyttä, ajatella että jotain tärkeää puuttuu. Olin oppinut kaikenlaista miehen ja naisen välisestä suhteesta ja olen yrittänyt siitä syystä taistella sellaisten asioiden puolesta, jotka eivät ole oikeastaan olleet taistelemisen arvoisia. Ja se tarkoittaa myös sinua.
Kun annoin äsken rakastellessamme kaikkeni ja näin sinun tekevän samoin, ymmärsin ettei sinun kaikkesi antaminen enää kiinnosta minua. Käyn nyt nukkumaan viereesi, mutta huomenna lähden. Teatteri on minun rituaalini, ja siellä pystyn ilmaisemaan ja kehittämään sitä mitä haluan.’
--
’Haluan kaiken. Haluan villieläimen raivon ja hellyyden. Haluan häiritä naapureita ja rauhoitella heitä. En halua sänkyyni naisia vaan miehiä, todellisia miehiä niinkuin sinä. Ei ole väliä sillä rakastavatko he minua vai käyttävätkö he minua hyväkseen, koska minun rakkauteni on suurempi.
--
’ Ja lopuksi. Juttelin Athenan kanssa ainoastaan siitä, kuinka tukahdetun energian pystyy herättämään niinkin yksinkertaisella tavalla kuin rakastelemalla tai kulkemalla kadulla ja toistamalla itsekseen: Olen tässä ja nyt.’ ”
Sunday, June 1, 2008
Remaining open to love
Paulo Coelho: Like the flowing river
"There are times when we long to be able to help someone whom we love very much, but we can do nothing. Circumstances will not allow us to approach them, or the person is closed off to any gesture of solidarity and support.
Then all we are left with is love. At such times, when we can do nothing else, we can still love-without expecting any reward or change or gratitude.
If we do this, the energy of love will begin to transform the universe about us. Wherever this energy appears, it always achieves its ends. ‘Time does not transform man. Will-power does not change man. Love transforms,’ says Henry Drummond.
--
Love transforms and love cures; but, sometimes, love builds deadly traps and can end up destroying a person who had resolved to give him or herself completely. What is this complex feeling which, deep down, is the only reason we continue to live, struggle and improve?
It would be irresponsible of me to attempt to define it, because I, along with every other human being, can only feel it. Thousands of books have been written on the subject, plays have been put on, films produced, poems composed, sculptures carved out of wood or marble; and yet all any artist can convey is the idea of a feeling, not the feeling itself.
But I have learned that this feeling is present in the small things, and manifests itself in the most insignificant of our actions. It is necessary, therefore, to keep love always in mind, regardless of whether or not we take action.
Picking up the phone and saying the affectionate words we have been postponing. Opening the door to someone who needs our help. Accepting a job. Leaving a job. Taking a decision that we were putting off for later. Asking forgiveness for a mistake we made and which keeps niggling at us. Demanding a right that is ours. Opening an account at the local florist’s, which is a far more important shop than the jeweller’s. Putting music on really loud when the person you love is far away, and turning the volume down when he or she is near. Knowing when to say ‘yes’ and ‘no’, because love works with all our energies. Discovering a sport that can be played by two. Not following any recipe, not even those contained in this paragraph, because love requires creativity.
And when none of this is possible, when all that remains is loneliness, then remember this story that a reader once sent to me.
A rose dreamed day and night about bees, but no bee ever landed on her petals.
The flower, however, continued to dream. During the long nights, she imagined a heaven full of bees, which flew down to bestow fond kisses on her. By doing this, she was able to last until the next day, when she opened again to the light of the sun.
One night, the moon, who knew of the rose’s loneliness, asked: ‘Aren’t you tired of waiting?’
‘Possibly, but I have to keep trying.’
‘Why?’
‘Because if I don’t remain open, I will simply fade away.’
At times, when loneliness seems to crush all beauty, the only way to resist it is to remain open."
"There are times when we long to be able to help someone whom we love very much, but we can do nothing. Circumstances will not allow us to approach them, or the person is closed off to any gesture of solidarity and support.
Then all we are left with is love. At such times, when we can do nothing else, we can still love-without expecting any reward or change or gratitude.
If we do this, the energy of love will begin to transform the universe about us. Wherever this energy appears, it always achieves its ends. ‘Time does not transform man. Will-power does not change man. Love transforms,’ says Henry Drummond.
--
Love transforms and love cures; but, sometimes, love builds deadly traps and can end up destroying a person who had resolved to give him or herself completely. What is this complex feeling which, deep down, is the only reason we continue to live, struggle and improve?
It would be irresponsible of me to attempt to define it, because I, along with every other human being, can only feel it. Thousands of books have been written on the subject, plays have been put on, films produced, poems composed, sculptures carved out of wood or marble; and yet all any artist can convey is the idea of a feeling, not the feeling itself.
But I have learned that this feeling is present in the small things, and manifests itself in the most insignificant of our actions. It is necessary, therefore, to keep love always in mind, regardless of whether or not we take action.
Picking up the phone and saying the affectionate words we have been postponing. Opening the door to someone who needs our help. Accepting a job. Leaving a job. Taking a decision that we were putting off for later. Asking forgiveness for a mistake we made and which keeps niggling at us. Demanding a right that is ours. Opening an account at the local florist’s, which is a far more important shop than the jeweller’s. Putting music on really loud when the person you love is far away, and turning the volume down when he or she is near. Knowing when to say ‘yes’ and ‘no’, because love works with all our energies. Discovering a sport that can be played by two. Not following any recipe, not even those contained in this paragraph, because love requires creativity.
And when none of this is possible, when all that remains is loneliness, then remember this story that a reader once sent to me.
A rose dreamed day and night about bees, but no bee ever landed on her petals.
The flower, however, continued to dream. During the long nights, she imagined a heaven full of bees, which flew down to bestow fond kisses on her. By doing this, she was able to last until the next day, when she opened again to the light of the sun.
One night, the moon, who knew of the rose’s loneliness, asked: ‘Aren’t you tired of waiting?’
‘Possibly, but I have to keep trying.’
‘Why?’
‘Because if I don’t remain open, I will simply fade away.’
At times, when loneliness seems to crush all beauty, the only way to resist it is to remain open."
Subscribe to:
Posts (Atom)