Kuolla maailmalle, syntyä uudestaan meille itsellemme

Paulo Coelho: Portobellon noita

” On aivan eri asia heittäytyä tilanteeseen mukaan, kuin ryhtyä analysoimaan sitä viileästi. En sano mitään mutta olen varma, että hän tietää vastauksen.
’Hyvä’, Andrea jatkaa. ’Tuo kaikki oli tietämättäni minun sisimmässäni. Ja sisimmässäni oli ihminen sen naamion takana joka putosi tänään näyttämöllä. Huomasitko minussa mitään erikoista?’
’Huomasin. Säteilit aivan uudenlaista valoa.’
’Karismaa, jumalallista voimaa joka saa ilmauksensa miehissä ja naisissa. Yliluonnollista voimaa jota meidän ei tarvitse näyttää kenellekään, koska sen näkevät kaikki, jopa ne jotka eivät yleensä vaistoa asioita herkästi. Mutta tuo voima tulee esiin vasta sitten, kun olemme riisuutuneet alastomiksi, kuolleet maailmalle ja syntyneet uudestaan meille itsellemme. Eilen illalla minä kuolin. Kun astuin tänään näyttämölle ja näin, että tein juuri niin kuin olin aina halunnut tehdä, synnyin uudestaan tuhkasta.
Olen nimittäin aina yrittänyt olla se kuka olen, mutten ole kyennyt. Olen aina yrittänyt tehdä vaikutuksen toisiin ihmisiin, käydä älykkäitä keskusteluja, olla vanhemmilleni mieliksi ja käyttää samanaikaisesti kaikkia keinoja pystyäkseni tekemään sitä mitä haluan todella tehdä. Olen aina raivannut tietäni verenmaku suussa, turvautumalla kyyneliin ja tahdonvoimaan, mutta eilen tajusin valinneeni väärän tavan. Unelmani ei vaadi mitään tuollaista, vaan minun on vain antauduttava sille ja purettava hammasta, jos luulen joutuvani kärsimään, koska kärsimys on ohimenevää.’

’Miksi sinä kerrot minulle tuollaisia?’

’Anna minun puhua loppuun. Tuolla matkalla, jolla kärsimys on tuntunut olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, olen taistellut sellaisten asioiden puolesta joiden puolesta ei kannata taistella. Niin kuin esimerkiksi rakkauden. Ihminen joko rakastaa tai ei rakasta, eikä mikään mahti maailmassa saa tuota tunnetta aikaan pakkokeinoin.
Voimme olla rakastavinamme. Voimme tottua toiseen ihmiseen. Voimme elää koko elämämme ystävinä ja tovereina, perustaa perheen, rakastella ja saada orgasmin joka ilta, ja tuntea silti hirvittävää tyhjyyttä, ajatella että jotain tärkeää puuttuu. Olin oppinut kaikenlaista miehen ja naisen välisestä suhteesta ja olen yrittänyt siitä syystä taistella sellaisten asioiden puolesta, jotka eivät ole oikeastaan olleet taistelemisen arvoisia. Ja se tarkoittaa myös sinua.
Kun annoin äsken rakastellessamme kaikkeni ja näin sinun tekevän samoin, ymmärsin ettei sinun kaikkesi antaminen enää kiinnosta minua. Käyn nyt nukkumaan viereesi, mutta huomenna lähden. Teatteri on minun rituaalini, ja siellä pystyn ilmaisemaan ja kehittämään sitä mitä haluan.’
--
’Haluan kaiken. Haluan villieläimen raivon ja hellyyden. Haluan häiritä naapureita ja rauhoitella heitä. En halua sänkyyni naisia vaan miehiä, todellisia miehiä niinkuin sinä. Ei ole väliä sillä rakastavatko he minua vai käyttävätkö he minua hyväkseen, koska minun rakkauteni on suurempi.

--
’ Ja lopuksi. Juttelin Athenan kanssa ainoastaan siitä, kuinka tukahdetun energian pystyy herättämään niinkin yksinkertaisella tavalla kuin rakastelemalla tai kulkemalla kadulla ja toistamalla itsekseen: Olen tässä ja nyt.’ ”