Kun tietää olevansa kannettu ja rakastettu, uskaltaa seistä yksin

Tommy Hellsten: Elämän paradoksit

” RAKKAUDEN HAAVAT

Ihminen joka ei ole koskaan saanut rakkautta, ei voi tietää, ettei hän ole saanut rakkautta. Rakkaudettomuudesta on tullut hänelle normaalitila. Hän ei tiedä paremmasta, vaan kokee maailman sellaiseksi ettei siinä ole rakkautta. Ei hän sitä sen kummemmin ihmettele, se on hänelle luonnollista. Yhtä luonnollista kuin se, että hän selviytyy kehittämiensä strategioiden avulla.
Mutta kohdatessaan todellista rakkautta ihminen tunnistaa menneisyydessä kokemansa rakkaudettomuuden. Rakkaus muodostaa taustan, jota vasten rakkaudettomuus alkaa hahmottua. Ei voi tietää menettäneensä jotain hyvää, jos aina saa pahaa. Vasta saadessaan hyvää huomaa, että se, mitä on saanut, ei olekaan hyvää. Siksi rakkaus tekee kipeää sellaiselle, joka on joutunut elämään rakkaudettomuudessa. Tässä on syy siihen, miksi monet sisäisiä haavoja kantavat ihmiset torjuvat rakastavat ihmiset läheltään. Rakkauden mahdollisuus tekee niin kipeää, että on parempi hylätä rakastava ihminen.
Rakkaus herättää eloon ihmisessä olevan rakkaudettomuuden, sekä sen, minkä kohteeksi hän on joutunut että sen, mitä hän itse on levittänyt ympärilleen.

INHIMILLISYYS

Vahvuus ei herätä hellyyttä eikä myötätuntoa. Vahvuutta kunnioitetaan, pelätään ja kenties kadehditaan, mutta sitä ei rakasteta. Heikkoutta sen sijaan on helppo rakastaa. Jokainen tunnistaa toisen heikkoudessa oman heikkoutensa. Heikkous on niin inhimillistä. Heikkouden suunnassa on meidän jokaisen todellisin identiteettimme. Heikkous on ihmisen varjelluimpia salaisuuksia, koska se tekee haavoittuvaksi. Kun pääsemme näkemään toisen ihmisen heikkoutta, samastumme siihen. Tunnistamme toisen ihmisen inhimillisessä heikkoudessa oman inhimillisyytemme.

HAAVAMME LÄHENTÄVÄT MEITÄ TOISIIMME

Tosin on niitäkin, joissa toisen inhimillisyys herättää halveksuntaa. Nämä ovat ihmisiä, jotka eivät vielä ole valmiit kohtaamaan inhimillistä heikkouttaan. He pakenevat sitä ja pitävät yllä illuusiota omasta täydellisyydestään. He ovat ihmisiä joilla on sädekehä päänsä päällä, mutta he eivät näe että se pysyy siellä siksi, että sarvet pitävät sen paikoillaan. Muiden ihmisten heikkouden näkeminen on heille oikeastaan uhka. Se muistuttaa heitä heidän omasta heikkoudestaan. Nämä ihmiset eivät kykene suhtautuman myötätunnolla toisten heikkouteen, vaan he käyttävät sitä hyväkseen. Heitä on syytä varoa, sillä heissä ei vielä ole todellista kykyä läheisyyteen ja rehelliseen vuorovaikutukseen

YHTEYS

Huolet ja murheet täyttävät sellaisen ihmisen elämän, joka ei uskalla tai osaa jakaa ongelmiaan ja asioitaan muiden kanssa. Sen tähden puhuminen on niin tärkeää. Kun puhuu asioistaan jollekin, joka kuuntelee ja on oikeasti läsnä, tapahtuu jotain suurta. Ihmisen taakka pienenee. Hänen suhteellisuudentajunsa palautuu eikä hän enä näe tilannettaan niin synkkänä kuin ennen. Hän ei enää murskaudu ongelmiensa alle eikä tukehdu huoliinsa vaan katselee niitä asioina, joille voi tehdä jotain. Mitään ulkonaista muutosta ei välttämättä ole toisen kanssa puhuessa itse tilanteessa tapahtunut, mutta suhtautuminen siihen on muuttunut. Näin yhteys toiseen ihmiseen on poistanut pelon, vaikka se ei varsinaisesti ole asioita muuttanutkaan.
Yhteys luo turvaa. Mitä syvempään yhteyteen muiden kanssa ihminen uskaltautuu, sitä suuremmaksi hänen turvansa kasvaa. Mitä suuremmaksi ihmisen kokemus turvasta muodostuu, sitä pienemmäksi käy hänen ulkoinen turvallisuudentarpeensa. Ihminen alkaa sisäistä turvaa kokiessaan sietää elämässä olevaa turvattomuutta, sillä se ei enää herätä hänessä olevaa perusturvattomuutta. Sen tähden hän uskaltaa asettua alttiiksi vaaralliselle elämälle. Toisin sanoen hän alkaa elää luovasti. Kyky ottaa vastaan rakkautta johtaa siis luovuuteen ja auttaa oivaltamaan, ettei elämää tarvitse omavoimaisesti hallita.

Kun tietää olevansa kannettu ja rakastettu, uskaltaa seistä yksin.

Valeminä

Tommy Hellsten: Elämän paradoksit

” Jos ihminen on jo varhaisessa lapsuudessaan joutunut kasvamaan rakkaudettomuudessa, hän on kehittänyt selviytymiskeinoja, joihin hän samastuu siinä määrin, että niistä tulee hänen valeminänsä. Hänen todellinen identiteettinsä jää hänelle vieraaksi ja hän samastuu valeminäänsä. Tämän valeidentiteetin hän kuljettaa mukanaan aikuisuuteen. Hän reagoi ihmisiin, tapahtumiin ja itseensä valeminänsä kautta. Hän siis elää elämää, joka on hänen menneisyytensä sitomaa.

NEGATIIVINEN INDIVIDUALISMI

Ihminen, joka ei ole saanut sitä rakkautta mitä hänen persoonansa tarvitsisi kehittyäkseen, jää vangiksi omaan sisimpäänsä. Hänen vankilansa muodostuu hänen tyydyttämättömistä tarpeistaan. Hän kulkee ympäriinsä täynnä lapsen tarpeita, joiden olisi pitänyt tyydyttyä rakkaudellisessa vuorovaikutuksessa vanhempien ja erityisesti äidin kanssa. Nämä lapsen tarpeet vääristävät hänen näkökenttäänsä. Hän näkee toiset ihmiset omien tyydyttämättä jääneiden tarpeidensa lävitse. On kuin ne muodostaisivat kalvon hänen ja muiden välille, kalvon joka estää näkemästä toisia sellaisina kuin he ovat. Hän näkee toisissa vain sen, mitä he voisivat hänelle antaa. Hän ajattelee aina asioita itsensä kannalta. Hänellä ei ole varaa antaa muille mitään, koska hän itse tarvitsee kaikkea. Hän ei koskaan vapaudu itsestään.
Tällainen negatiivinen individualismi näyttää muodostuvan lähes eräänlaiseksi psyykkiseksi kulkutaudiksi kulttuurissamme. Yhteisöllisyyden murentuessa mahdollisuus keskinäiseen vuorovaikutukseen vähenee. Kun vuorovaikutus vähenee, rakkaus vähenee. Mitä vähemmän ihmiset saavat rakkautta, sitä suurempi rakkauden vaje heissä on.

Rakkaudettomuudessa ei voi elää, siinä voi pelkästää selviytyä.

Mitä suurempi rakkauden vaje, sitä vähemmän on mitä antaa muille.

Siksi kaikki kulkevat ympäriinsä ja ”toteuttavat itseään” eli siis itse asiassa etsivät rakkautta.

POSITIIVINEN INDIVIDUALISMI

On olemassa myös positiivista individualismia. Sen edellytyksenä on rakkaus. Positiivinen individualismi syntyy, kun ihmisen syvimmät tarpeet tyydyttyvät, kun hän tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään, kun hän saa osakseen arvostusta ja huomiota, kun häntä pidetään tärkeänä ja hänen lähellään halutaan olla. Näin hän alkaa nähdä itsensä sellaisena kuin hänet on nähty. Hän arvostaa itseään, hän hyväksyy omat tunteensa eikä ohita omia tarpeitaan, hän asuu itsessään ja on syvällisellä tavalla tietoinen omasta identiteetistään. Hänellä on mitä antaa muille siksi, että on itsekin saanut niin paljon.
Sen tähden hän ei ajattele asioita vain omalta kannaltaan, vaan kykenee myös asettumaan toisten asemaan. Hänellä on yksinkertaisesti varaa siihen. Hän on malja joka vuotaa yli. Hänestä on tullut ihminen, joka kunnioittaa toista subjektina, tämän omana erillisenä itsenä. Negatiivisen individualismin vallassa oleva ihminen ei näe toista subjektina, vaan objektina. Positiivinen individualismi rakentuu yhteisöllisyyden ja keskinäisen riippuvuuden varaan, kun taas toinen rakentuu vain omien selviytymisstrategioiden varaan.

Toinen syntyy rakkaudessa, toinen syntyy kun rakkaudettomuudesta pitää selviytyä.”

Vain yhdessä voi olla yksin

Tommy Hellsten: Elämän paradoksit

" Vain ihminen, joka on ottanut vastuun itsestään ja alkanut saada omaa identiteettiään, voi olla syvällisessä vuorovaikutuksessa toisiin ilman että hän takertuu tai ripustautuu heihin. Mutta omaksi persoonaksi syntyy ja identiteetin saa vasta suostuessaan syvälliseen riippuvuuteen ja rakkaudelliseen vuorovaikutukseen toisten kanssa. Ihminen syntyy siksi, mikä hän syvimmiltään on, vasta sitten kun hän tajuaa riippuvuutensa toisista.

RAKKAUDEN TARVE

Ihminen on luotu elämään yhteydessä toisiin. Ihmisen syvin tarve on hänen rakkauden tarpeensa. Ihmisen on saatava kuulua johonkin ja liittyä johonkin. Ilman kuulumista johonkin hän on kuin kasvi vailla kasvualustaa. Jokainen ihminen tarvitsee emotionaalisen lähiyhteisön, sellaisen, jossa hän saa olla oma itsensä ja kasvaa omaksi itsekseen.
Yhteys on eristyneisyyden vastakohta, se on syvällistä vuorovaikutusta ja toisten päästämistä sinne missä on ihmisen kaikkein pyhin. Yhteys merkitsee ravituksi tulemista, henkisen ruoan saamista, mikä mahdollistaa kasvun ihmisenä. Ihmisen identiteetti muotoutuu rakkaudellisessa ja totuudellisessa vuorovaikutuksessa

Saamme sen mitä olemme toisilta ihmisiltä.

Vuorovaikutuksessa ihminen myös kasvaa omaan kokoonsa. Hän saa tervettä suhteellisuuden tajua, ymmärtämystä siitä mihin hän itse kykenee ja mihin hän tarvitsee muita. Eläessään yhteydessä toisiin ihminen saa suojan omavoimaisuutta vastaan. Omavoimainen ihminen ei ole sovussa oman heikkoutensa kanssa. Hän yrittää peittää sen teeskentelemällä aina vahvaa, sellaista joka ei koskaan tarvitse muita. Omavoimaisuus on vahvuutta, joka perustuu heikkouden kieltämiseen. Yhteys toisiin antaa suojan tätä vääristynyttä vahvuutta vastaan.
Yhteys on mahdollista vain siellä, missä vallitsee rakkaus. Ihminen on luotu elämään rakkaudessa, sillä ilman rakkautta ei ole elämää. Ilman rakkautta kukaan ei synny persoonaksi. Rakkaus on maailmankaikkeudessa ainoa paikka, jossa ihmisen persoona voi syntyä. Persoonaksi syntyminen merkitsee omaan ainutlaatuisuuteen astumista. Se on sisimpänsä näyttämistä ja avaamista paitsi muille myös itselleen. Se on siis haavoittuvuutta ja sen tähden mahdollista vain rakkaudessa.

Psyykkinen syntymä on yhtä dramaattista kuin fyysinenkin. Jokaisella on sisällään paljon sellaista, mikä ei ole saanut syntyä ja tulla todeksi. Tämä sisimmässä oleva syntymätön on tuntematonta ja siksi pelottavaa. Syntyessään omaksi itsekseen ihminen käy kohti tätä tuntematonta."

"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?"

Tommy Hellsten: Elämän lapsi

" Mitä siis on vastuun ottaminen omasta elämästä? Se on syntymistä omaksi itsekseen. Tulemista persoonaksi, joka uskaltaa näkyä ja kuulua. Persoonaksi, joka ottaa tilan. Se on heräämistä arvostamaan itseään, omia tunteitaan ja tarpeitaan.Se on vakavoitumista oman todellisen minän kohdalla. Samalla se on tietysti vakavoitumista muiden kohdalla. Kun huomaan, että minä olen persoona, jolla on omat tunteet ja tarpeet, huomaan samalla, että myös muut ovat sitä. Näin vastuun ottaminen omista tunteista ja tarpeista johtaa myös muiden kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Kun suostun kohtaamaan omat kasvukipuni, minulla on kädet niin täynnä tekemistä, että ei riitä aikaa toisten asioihin sekaantumiseen. Muut saavat elää omaa elämäänsä.

Vastuun ottaminen on erillisyyden sietämistä ja vähitellen siitä iloitsemista. Se on uskallusta käyttää omaa positiivista ja rakentavaa vihaansa oman persoonan suojana. Se ilmenee kykynä elää omaa elämäänsä ja antaa muiden elää omaansa. Se merkitsee ripustautumisesta kieltäytymistä ja myös uskallusta aidosti tarvita toisia ihmisiä, kommunikoida heidän kanssaan ja olla avoin. Vastuulliseen elämään kuuluu uskallus ottaa riskejä ja luopua omavoimaisesta elämänsä kontrolloimisesta. Se on siis kykyä uskoa ja luottaa muuhun kuin omaan itseen. Se on lopulta myös oman syyllisyytensä aitoa kohtaamista ja läpielämistä. Se on vapautumista syyllisyyteen ja sitä kautta syyllisyydestä vapautumista."

Minun Uskontunnustukseni

Minä uskon rakkauteen, ja että siihen on monta tietä. Rakkaus ilmenee monissa muodoissa, ei ole vain yhtä rakkauden ilmentymää. Yksi on kuitenkin kaikkien muiden teiden summa,kahden rakastavaisen elämän kestävä rakkaus. Kahden ihmisen, minun kohdallani miehen ja naisen välinen rakkaus.

Uskon tasapainoon ja tasa-arvoon, niin sisällä ihmisessä itsessään kuin myös hänen ihmissuhteissaan. Tasapaino ihmissuhteisiin syntyy tasapainosta yksilön itsensä sisällä.

Jos katsomme koivupuuta päivän tai tunnin ajan, emme näe sen kasvavan vaikka se todellisuudessa muuttuu ja kasvaa jokainen hetki.Kun palaamme saman puun luo kymmenen vuoden kuluttua näemme sen muuttuneen. Sama pätee ihmiseen. Ei ihmisestä tule mitä hänestä tulee sattumalta, jokaisen ihmisen luonteenpiirteisiin on syynsä.Nämä syyt löytyvät ihmisen sisimmästä ja menneisyydestä. Vain katsomalla omaan sisimpääsi ja menneisyyteesi, voit ymmärtää miksi tällähetkellä olet missä ja mikä olet.

Tämä ymmärrys johtaa tasapainoon. Meidän on tiedettävä mistä tulemme voidaksemme tietää minne olemme menossa. Elämä on jatkuvaa uudelleensyntymistä. Kuten koivupuu, mekin kasvamme ja muutumme koko elämiemme ajan. Meidän on ymmärrettävä menneisyytemme kautta nykyhetkemme, ettemme kasva väärään suuntaan.

Kuolla maailmalle, syntyä uudestaan meille itsellemme

Paulo Coelho: Portobellon noita

” On aivan eri asia heittäytyä tilanteeseen mukaan, kuin ryhtyä analysoimaan sitä viileästi. En sano mitään mutta olen varma, että hän tietää vastauksen.
’Hyvä’, Andrea jatkaa. ’Tuo kaikki oli tietämättäni minun sisimmässäni. Ja sisimmässäni oli ihminen sen naamion takana joka putosi tänään näyttämöllä. Huomasitko minussa mitään erikoista?’
’Huomasin. Säteilit aivan uudenlaista valoa.’
’Karismaa, jumalallista voimaa joka saa ilmauksensa miehissä ja naisissa. Yliluonnollista voimaa jota meidän ei tarvitse näyttää kenellekään, koska sen näkevät kaikki, jopa ne jotka eivät yleensä vaistoa asioita herkästi. Mutta tuo voima tulee esiin vasta sitten, kun olemme riisuutuneet alastomiksi, kuolleet maailmalle ja syntyneet uudestaan meille itsellemme. Eilen illalla minä kuolin. Kun astuin tänään näyttämölle ja näin, että tein juuri niin kuin olin aina halunnut tehdä, synnyin uudestaan tuhkasta.
Olen nimittäin aina yrittänyt olla se kuka olen, mutten ole kyennyt. Olen aina yrittänyt tehdä vaikutuksen toisiin ihmisiin, käydä älykkäitä keskusteluja, olla vanhemmilleni mieliksi ja käyttää samanaikaisesti kaikkia keinoja pystyäkseni tekemään sitä mitä haluan todella tehdä. Olen aina raivannut tietäni verenmaku suussa, turvautumalla kyyneliin ja tahdonvoimaan, mutta eilen tajusin valinneeni väärän tavan. Unelmani ei vaadi mitään tuollaista, vaan minun on vain antauduttava sille ja purettava hammasta, jos luulen joutuvani kärsimään, koska kärsimys on ohimenevää.’

’Miksi sinä kerrot minulle tuollaisia?’

’Anna minun puhua loppuun. Tuolla matkalla, jolla kärsimys on tuntunut olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, olen taistellut sellaisten asioiden puolesta joiden puolesta ei kannata taistella. Niin kuin esimerkiksi rakkauden. Ihminen joko rakastaa tai ei rakasta, eikä mikään mahti maailmassa saa tuota tunnetta aikaan pakkokeinoin.
Voimme olla rakastavinamme. Voimme tottua toiseen ihmiseen. Voimme elää koko elämämme ystävinä ja tovereina, perustaa perheen, rakastella ja saada orgasmin joka ilta, ja tuntea silti hirvittävää tyhjyyttä, ajatella että jotain tärkeää puuttuu. Olin oppinut kaikenlaista miehen ja naisen välisestä suhteesta ja olen yrittänyt siitä syystä taistella sellaisten asioiden puolesta, jotka eivät ole oikeastaan olleet taistelemisen arvoisia. Ja se tarkoittaa myös sinua.
Kun annoin äsken rakastellessamme kaikkeni ja näin sinun tekevän samoin, ymmärsin ettei sinun kaikkesi antaminen enää kiinnosta minua. Käyn nyt nukkumaan viereesi, mutta huomenna lähden. Teatteri on minun rituaalini, ja siellä pystyn ilmaisemaan ja kehittämään sitä mitä haluan.’
--
’Haluan kaiken. Haluan villieläimen raivon ja hellyyden. Haluan häiritä naapureita ja rauhoitella heitä. En halua sänkyyni naisia vaan miehiä, todellisia miehiä niinkuin sinä. Ei ole väliä sillä rakastavatko he minua vai käyttävätkö he minua hyväkseen, koska minun rakkauteni on suurempi.

--
’ Ja lopuksi. Juttelin Athenan kanssa ainoastaan siitä, kuinka tukahdetun energian pystyy herättämään niinkin yksinkertaisella tavalla kuin rakastelemalla tai kulkemalla kadulla ja toistamalla itsekseen: Olen tässä ja nyt.’ ”

Remaining open to love

Paulo Coelho: Like the flowing river

"There are times when we long to be able to help someone whom we love very much, but we can do nothing. Circumstances will not allow us to approach them, or the person is closed off to any gesture of solidarity and support.
Then all we are left with is love. At such times, when we can do nothing else, we can still love-without expecting any reward or change or gratitude.
If we do this, the energy of love will begin to transform the universe about us. Wherever this energy appears, it always achieves its ends. ‘Time does not transform man. Will-power does not change man. Love transforms,’ says Henry Drummond.
--
Love transforms and love cures; but, sometimes, love builds deadly traps and can end up destroying a person who had resolved to give him or herself completely. What is this complex feeling which, deep down, is the only reason we continue to live, struggle and improve?
It would be irresponsible of me to attempt to define it, because I, along with every other human being, can only feel it. Thousands of books have been written on the subject, plays have been put on, films produced, poems composed, sculptures carved out of wood or marble; and yet all any artist can convey is the idea of a feeling, not the feeling itself.
But I have learned that this feeling is present in the small things, and manifests itself in the most insignificant of our actions. It is necessary, therefore, to keep love always in mind, regardless of whether or not we take action.
Picking up the phone and saying the affectionate words we have been postponing. Opening the door to someone who needs our help. Accepting a job. Leaving a job. Taking a decision that we were putting off for later. Asking forgiveness for a mistake we made and which keeps niggling at us. Demanding a right that is ours. Opening an account at the local florist’s, which is a far more important shop than the jeweller’s. Putting music on really loud when the person you love is far away, and turning the volume down when he or she is near. Knowing when to say ‘yes’ and ‘no’, because love works with all our energies. Discovering a sport that can be played by two. Not following any recipe, not even those contained in this paragraph, because love requires creativity.
And when none of this is possible, when all that remains is loneliness, then remember this story that a reader once sent to me.
A rose dreamed day and night about bees, but no bee ever landed on her petals.
The flower, however, continued to dream. During the long nights, she imagined a heaven full of bees, which flew down to bestow fond kisses on her. By doing this, she was able to last until the next day, when she opened again to the light of the sun.
One night, the moon, who knew of the rose’s loneliness, asked: ‘Aren’t you tired of waiting?’
‘Possibly, but I have to keep trying.’
‘Why?’
‘Because if I don’t remain open, I will simply fade away.’
At times, when loneliness seems to crush all beauty, the only way to resist it is to remain open."